
LIIKENNEPODIISI
Arto "Leiska" Leinonen on yli kahdenkymmenen yrittäjävuoden ajan yrittänyt kerätä leipänsä tien päältä erilaisista kuljettaja- ja puhehommista. Leiskalla on vahva kiinnostus moottoriurheiluun ja autoihin. Sekä se, että mielipide, nimittäin se ainoa oikea, löytyy asiaan kuin asiaan. Leiska ei myöskään pelkää kertoa sitä, vaikka siitä mielipiteestä joku saattaisi mielensä pahoittaa.
LIIKENNEPODIISI
47 - Driftingin makuinen jouluspesiaali
Talvipäivänseisaus 21. joulukuuta 2022 on merkki valoisammista ajoista pohjoisella pallonpuoliskolla. Helsingissä päivän pituus on vain 5 tuntia, 49 minuuttia ja 4 sekuntia.
Vuoden pimeimmäin päivän kunniaksi mammuttijaksojen mammutti. Kuulijat ovat antaneet palautetta, että offseasonillakin pitäisi olla pidempiä jaksoa. Tämä on teille, OLKAA HYVÄ.
Jakson alussa Leiska ja Muumi kävivät omat kuuluminensa läpi asiassa jos toisessakin unohtamatta driftingiä. Niiden kuulumisien jälkeen Leiska aloitti haastattelu-urakan kuskien kuulumisista ja päätti jakson pitkään odotettuun Driftingin SM-sarjan julkaisuun, joka tuli julkiseksi kesken jakson nauhoitusten. Siitä kertomassa vuoden 2022 loppuun driftingin lajiryhmän puheenjohtajana toimiva Janne Veikkanen.
Cartecshopin arvonnan voittaja on Tero Laakso Porista.
(1:02.33) Ville Kaukonen - https://www.instagram.com/kaukonen66
(1:50:23) Olli Koskela - https://www.instagram.com/koskelamotorsport
(2:12:48) Sami Tammi - https://www.instagram.com/shtmotorsport
(2:40:28 ) Jiri Haapala - https://www.instagram.com/protopartsmsport
(3:35:35) Tomi Kuikka - https://www.instagram.com/leepugaragedriftteam77
(4:24:12) Jarkko Jylhä - https://www.instagram.com/chaserdriftteam
(4:53:44) Juha Koskiniemi - https://www.instagram.com/proflexmotorsport
(5:30:40) Tero Lahnakoski - https://www.instagram.com/proflexmotorsport
(5:46:24) Teemu Peltola - https://www.instagram.com/blacksmokeracing
(6:09:53) Niklas Wik - https://www.instagram.com/wikmotorsport
(6:31:55) Timo Tolppanen - https://www.instagram.com/tomahawkmotorsport
(6:53:40) Mikko Viitala - https://www.instagram.com/autoviitaladriftteam
(7:28:10) Toni Ojatalo - https://www.instagram.com/fullgasmotorsport
(8:05:00) Kim Koski - https://www.instagram.com/kim_koski
(8:29:12) Henri Haanpää - https://www.instagram.com/henrihaanpaa
(8:56:26) Mika Keski-Korpi - https://www.instagram.com/keskikorpimotorsport
(9:26:39) Juha Rintanen - https://www.instagram.com/finjectordriftteam
(9:51:27) Lauri Heinonen - https://www.instagram.com/lauriheinonen18
(10:29:16) Drifting SM kausi 2023 julkaistu, Janne Veikkanen - https://www.instagram.com/driftsm
Yhteistyössä:
Cartec Finland - https://cartecshop.fi
FPDA - Suomen laadukkainta driftingiä - https://fpda.info
Osta LIIKENNEPODIISI-kahvikupit - https://leiska.fi
Podcastin nettisivut - https://leiska.fi/#podcast
Liikennepodiisi Facebookissa - www.facebook.com/LIIKENNEPODIISI
Podcastin graafinen ilme - Wiisas Crew -